lauantai 29. maaliskuuta 2014

Kirjat syntyvät vähitellen



Maaliskuussa 1995 näin The Times -lehdessä kuvan, jossa soudetaan Ouse-joella kohti Cambridgen kaupunkia. Oikealla näkyy Elyn katedraali. Suunnittelin jo siihen aikaan tarinaa, josta syntyi vuonna 2004 Kyynärän mittainen tyttö. Tämä kuva oli hyvin ratkaiseva sillä hetkellä.

Tarkoitukseni oli käydä Englannissa katsomassa näitä paikkoja, mutta sairastuin ja mieheni meni yksin, kävi mm tuossa Elyn katedraalissa ja Lontoon kaupunginmuseossa, josta hän löysi erinomaisen 1500-luvun Lontoon karttakirjan.

Siihen aikaan, kun kirja oli jo melkein valmis, kävi Elyn katedraalin kaniikki Helsingissä ja kun hän kertoi purjehtivansa Ouse-joella, kyselin häneltä kaikkea siihen jokeen liittyvää.

Merkillisin juttu oli se, että sisarenpoikani oli ostanut jotakin vuosi aikaisemmin Cambridgestä pienen opaskirjan, jossa selostettiin mm tämän joen uoman vaihteluja ja sain siitä täsmällisen tiedon, että se ohitti vuonna 1559 Elyn katedraalin.

Englannin Suomaalla -kuvitusta kirjastani.Ollaan menossa vähän eri kohdassa.  Matti Amnell

The Fens

2 kommenttia:

  1. Thanks for your kind comment, Anna! Do you already have snow in the region where you live? Today it's just cold, wet and unpleasant weather here in Germany.

    VastaaPoista
  2. Our weather is very much like the weather in Germany. It is very dark and gloomy in Helsinki. No snow yet.

    VastaaPoista